Olen rakastunut muumikirjoihin.
Luen iltasaduksi muumeja englanniksi, aivan ihania tarinoita. Paljoakaan en muista niistä kun suomenkieliset vastineet palvelivat iltasatuina ollessani itse pieni, mutta japanilaiset piirretyt ovat vielä tuoreessa muistissa (en varmasti ole ainoa). Japanilaiset ovat kyllä onnistuneet tallentamaan muumien parhaat puolet videolle, mutta ovat menettäneet toisen puolen tarinoista, sen surullisen, melankolisen, sarkastinen (en tiedä millä sanalla kuvailisin joidenkin tarinoiden tunnelmaa). Kuitenkin tapa jolla Tove Jansson on saanut ujutettua tunnelman tarinoihinsa, kuitenkin pilaamatta iloista ja ystävällistä tunnelmaa on nerokas, enkä saa siitä kunnolla otetta. Tärkeintä taitaa kuitenkin olla se, että sekä minä että Hannah pidetään iltasatuhetkistä, ja Hannah noin nuorenakin saa jotain selvästi irti noista tarinoista.

Huomenna menen Norwichiin, vapaa päivä aikoihin, jee!! Huomenna on myös palkkapäivä ja jos käyttäydyn hyvin, saatan ostaa itselleni jotain mukavaa viimeisistä alennuksista.

Mielialan vaihtelut vaivaavat minua, ei niin että se haittaisi kenenkään muun elämää, mutta itse kiukustun siitä, kun yhtenä hetkenä olen todella iloinen, seuraavana haluaisin paiskata koneen lattialle. (Onneksi minulla ei ole varaa tälläiseen:D.) Nyt helpottaa tämäkin ongelma, koska tajusin mistä tämä johtuu!! Jos ympärilläni olevat ihmiset ovat hyvällä tuulella, minäkin olen iloinen, jos ne ovat taas pahalla, minua kiukuttaa. (Tämä taitaa olla aika yleistä.) Mutta pääsin siis mietiskelyissäni siihen tulokseen, ettei minun mielialani oikeastaan vaihtele huolestuttavasti, vaan ympärilläni olevien ihmisten! (Enpä tiedä kumpaa toivoisin kuitenkin.)