Minä en päättänyt tälläseen ryhtyä, mutta taisin sellaisen itselleni aiheuttaa. Lontoosta hankkimani jännetuppitulehdus oli jo melkein hyvä, joten lähdin eilen pienelle juoksulenkille. Muutaman päivän kun vaan olisin odottanut ja lähtenyt kävelylle, en olisi lähes lähtöpisteessä. Kärsimättömyyttä ei taaskaan palkittu.. :|

Tänään taas reippaana lähdin Norwichiin, suunnitelmina meneminen kirjastoon lukemaan ja museoon vikaksi aukiolotunniksi (punnan vain viimeinen tunti, eli ei pahan hintainen). No tarpeeksi reipas en kuitenkaan ollut, sillä nukuin vähän liian pitkään aamusta. Tämä johti siihen että yhdentoista maissa sain Mandylta kyydin Lenwadeen, aika paljon lähemmäksi Norwichia. Seuraava bussi taas sieltä oli tulossa vasta 1,5 tunnin päästä, enkä jäänyt odottelemaan. Sateessa kipittelin iloisesti Norwichia kohti, kunnes 2,5 mailin jälkeen eteeni tuli kyltti: "Norwich 8". Siinä vaiheessa vasta riemastuinkin sitten! Ei onneksi tarttenut kävellä kuin toiset 2,5 mailia ennen kuin löysin pysäkin josta meni busseja joka 15 min keskustaan.. :) Vahinko vain että viimeisen mailin aikana varpaistani räjähtivät rakot ja kävely oli kuin ontumista kahdella ja puolella jalalla (vasemmassa oli vielä se jtt, sitäkin yritti varoa).

Taas kitisen ja valitan, hyi minua..

No en minä siinä itseäni iltapäivällä enää viitsinyt rääkätä enempää, vaan menin Primarkin alennukseen, jossa oli paljon kivoja ja kauheita vaatteita halvalla.. Taisi tulla Kiralle tai Ninnille yksi paita 50 pencellä (Kiran kokoinen, Ninnin näköinen) itselleni muutama toppi parilla punnalla ja lompakko, jee!

Ja ihanan hyvälle tuulelle tulin sähköpostista jonka sain ystävältäni Viinistä, jonka kanssa tutustuttiin jamboreella kesällä. Kun en olettanut kuulevani hänestä mitään, ehkä törmääväni Ruotsissa 2011 (jos nyt sinne olen edes menossa). Yksi niistä tuttavuuksista jotka vahvistavat käsitystä ettei iällä ole väliä, jos vain tullaan toimeen. Melkein kuin hän olisi itävältalainen miespuolinen vanhempi painos minusta :) niin samalla aaltopituudella tunnuttiin olevan. (Äiti ehkä tietää mitä yritän sanoa.)

Mitä vanhemmaksi ihmiset tulevat, sitä enemmän ne näin ehkä ajattelevat. Tietystikin oma kantani tässä muutama vuosi takaperin vielä oli, että tuttuja voidaan olla, mutta ystäviä vain jos ovat + - pari vuotta omasta iästäni ;). Nyt 19 vuotiaana voin nähdä miten tuo harha on melkein jo poistunut ja poistumassa, ja se on uskomaton tunne, melkeimpä kauniiksi voisi kutsua tunnetta.

Nyt vähän siistimään huonetta, en kestä kun keittiötaso on tee läikkien peitossa ja kukkapaketin paperit eivät ole päässeet roskikseen asti.

Jee, vähän asennetta tänne, enää reilu 2 kk jäljellä ja minä aion ottaa siitä kaiken irti!! (Tuli otsikkoonkin oikeen huutomerkki ;D)