Katsoin juuri ensimmäisen jakson uudesta TV-sarjasta; Medicine men go wild. Sarjan ideana on, että kaksi komeaa nuorta brittiläistä mies lääkäriä (identtiset kaksoset) vierailevat alkuperäis kulttuureissa ja havainnoivat paikallista lääkekulttuuria ja tapoja hoitaa sairaita. Tässä juuri näkemässäni jaksossa veljekset menivät Kongoon, sademetsässä asustavan heimon pariin. Tapa jolla heimo asui metsässä, keräilykulttuuri ja "kädestä suuhun kulttuuri" oli aivan ihmeellinen. Elämän kovuus ja "tarkoitus" tuntui näkyvän, evoluutio näkyi. Minusta tuntui aivan ihmeelliseltä katsella kyläläisiä, jotka kaikki olivat niin iloisia ja vahvoja, ja se miten lääkäripojat sanoivatkin, evoluutio on karsinut heikot synkisteliät pois.

Pessimismillä ei varmastikaan pärjää tuollaisessa ympäristössä, jo se ettei niitä ole, kertoo että joko ominaisuus tai yksilöt ovat karsiutuneet pois. Itse olen harvoin pessimisti, joten taas tulee "survivor"-fiilis, halu tietää että selviäisikö itse tuollaisessa ympäristössä, vai olisiko liian heikko ja karsiutuisi pois. Sekä tietysti, kuinka kauan kestäisi karsiutuminen. Ongelmana tietysti Survivor-sarjassa on se, että heimo karsii jäsenet, eikä evoluutio niin kuin todellisuudessa.
Tiedän varmasti, ettei minua olisi jos olisin syntyisin tuollaisesta kulttuurista, mutta ajatuksena muuttaminen "pimeään Afrikkaan" tutkimaan gorilloja tai muita on ihanan houkutteleva.

Katsoessa nauravia metsästäjiä, tuli väistämättä mieleen partioleirit. Tiedän, aivan eri asia elää malarialoisioitten seurassa etsien ruokaa koko aika jotta olisi jotain syötävää, kuin leikkiä viikko metsässä, muutaman hyttysen ehkä säestäessä taustalla. Kuitenkin partioleiri on "primitiivisempää" elämistä, kuin normaalisti elää. Ja en muista monestikaan olleeni onneton  leiriellä, päin vastoin, väittäisin partioleirien olevan yksiä parhaita kokemuksiani ikinä.

Kun aloitin partion vuonna 1995, se oli super kivaa, muutama vuotta eteen päin, se ei ollut enää niin kivaa. Kuitenkin itsekurilla menin eteen päin, (enhän minä voinut lopettaa, Pietari ja Kira olivat johtajia!). Minustakin sitten tuli lopulta johtaja, ja muutaman vuoden päästä siitä tuli vielä ikävämpää, koskaan ei ollut tarpeeksi hyvä, tekeminen oli oletusarvo, siitä ei saanut kiitosta kunnolla ja jos ei tullut tekemään jotain projektia, siitä sai heti negatiivista palautetta. Ihan pienenä johtajana sain katsella monien hyvien johtajien siirtyvän täysin partiottomaan elämään, tai saavan liikaa vastuuta. Se miten näki henkilökohteisesti miten partio satutti ja vahingoitti heitä, tietoisena päätöskenä oli keskittyä "vapaa-aikaan" ja kouluun enemmän ehkä kuin normaali aktiivi-johtajat keskittyivät..(???)
Koko aika olen ottanut vähemmän ja vähemmän vastuuta lippukunnan asioista, mutta koko aika mielessäni olen stressannut siitä etten taas tee mitään.

Yhtenä stressaavana asiana partiossa on viime vuosina ollut lippukunta. Olen aina tykännyt olla HiTy, mutta hiljalleen olen tajunnut edustavani Hityissä eriääntä. Kun lippukunta on liikkunut "tyttömäisempään" suuntaan, minä olen liikkunut "sekaisempaan" suuntaan. Siksipä tein nyt päätöksen, jota olin jo hautonut muutaman vuoden päässäni, vaihdoin siis lippukuntaa. 11,5 vuotta kuuluin Hiistulen Tyttöihin, nyt olen Vipo, eli  siirryinpä poikien seuraan.

Käytännössä vaihdos ei kyllä muuta mitään (ehkä), mutta muutokseen ehkä tähtään. Haaveeni nimittäin on saada Vihtiin enemmän sekapartio toimintaa. Jos nuorilla aikuisilla on mahdollisuus "totuttaa" tytöt leikkimään poikien kanssa, opettamaan heille etteivät pojat/tytöt ole sen kummallisempia kuin tytöt/pojat. (Todella huonosti sanottu, mutta pointtina on se ettei millään koululla tai kerholla ole samaa mahdollisuutta saada lapsia vapaaehtoisesti oppimaan toimimaan vastakkaisen sukupuolen kanssa.) Oma vartionjohtajani aikanaan vei meidän vartion lähes aina yöretkelle poikien kanssa. Siellä pystyi olemaan kavereita poikien kanssa ilman "huolta" (antakaapa minulle kuvaava sana, jos sellaista minulla onkaan, tämä alituinen englannin puhuminen on sen hävittänyt:D)

Nyt tulee pelkkää tajunnan virtaa, ei minun partiosta ollenkaan pitänyt puhua! Lukion äidinkielen opettaja sanoikin minulle kerran; "Aurora, älä valitse kokeessa aihetta josta sulla on paljon sanottavaa. Vaikeat aiheet pitävät kielesi kurissa, muuten karkaat aiheestasi!".