Tähän ajatukseen havahduin, sillä näin ruudulla sen, mitä tämä Peter (Morrall, Dad, tämä britti joka näin minulle huomautti [sivuhuomautuksena, että tämä melkein 70 vuotias setä oli suuri kyseisen tarina ihailija, niin kuin hänen äitinsä, joka nimesi tämän Peterin Peter Panin mukaan juuri]), Ajatuksena en vierasta Peterinä olemista, muuten, paitsi että luulen haluavani kasvaa "aikuiseksi". Jos opiskelujen aloittaminen, muutaman vuoden päästä vakiintuminen parisuhteeseen, sitten lapset ja asuntolaina on suunnitelmana, niin eikö se tarkoita että haluan kasvaa aikuiseksi. Minun ikäisellä on ehkä ongelmana, että tässä iässä ei ole mitään vikaa, ja tavalla millä minun ikäinen elää ei ole mitään vikaa. Mutta tähän ikään ei voi jäädä. Olen jo kasvanut valitettavasti ala-aste ikäisestä ulos, nyt 20 vuotta lähestyy (kuvittelen henkisen ikäni osuvan aika hyvin fyysiseen ikään). Mutta jo 30 vuotias joka elää 20 vuotiaan elämää on hölmö. (Ei tämä elämä niin ihanaa olisikaan että haluaisin elää tätä lopun elämääni.)
En taaskaan saa ajatusta paperille aivan oikein, mutta se mitä kai yritän sanoa on, että olen ja en ole Peter Pan. Haluan kumpaakin ja en halua kumpaakaan, olen kumpaakin ja en ole kumpaakaan, jotain tuollaista.
En ennen tätä iltaa ole nähnyt itsessäni Peteriä, mutta siitä huolimatta että esitän Wendyä, sisälläni asuu kyllä suurempi Peter Pan, kuin Wendy ikinä. (Mutta jaan Peter kunniaa kyllä sisaruksilleni yhtä lailla, Pietari taitaa olla jopa minua suurempi Peter.)
En ennen tätä iltaa ole nähnyt itsessäni Peteriä, mutta siitä huolimatta että esitän Wendyä, sisälläni asuu kyllä suurempi Peter Pan, kuin Wendy ikinä. (Mutta jaan Peter kunniaa kyllä sisaruksilleni yhtä lailla, Pietari taitaa olla jopa minua suurempi Peter.)
Kommentit