Iskä ja Ninni lähtivät Lontoota kohti tänä aamuna, toivotaan että he viihtyivät täällä. Minulla nimittäin ei ole ollut pitkään aikaan niin hauskaa, kuin nyt oli. Ajeltiin autolla Norwichista Cromeriin katsomaan merta, ja sitten rantaa pitkin ajelimme Blakeneyhyn, mistä lähtee hyljeretkiä (sellaiselle emme kuitenkaan menneet). Siitä sitten Wells-by-the-sean kautta kotia, jossa sitten söimme illallista. Ninni rukalla ei tainnut olla kovinkaan onnea ruokien suhteen (jos tunnette lounaspaikkamme KFC:n variety mealin sisältöä ja Ninnin luonnetta, osaatte myös varmaan laskea yhteen, ettei uppopaistetut tuliset kananpalaset ranskalaisten kanssa kuulu hänen lempiruokalistalle). Illallisella taas suosittelin tomaatti-juusto pastaa, joka joskus on ihanan raikas ja kevyt hyvä ruoka, mutta kokista riippuen se saattaa olla pastaa 50%, ketsuppia 10% ja juustoa 40%.. Toivottavasti Ninni sitten lopulta tykkäsi minun Stroganoffistani (joka oli hyvää minusta).

2,5 päivää enää lomaan, loma alkaa siis sunnuntaina jo, Sanna saapuu tiistaina sitten Lontooseen. Ihanaa että täällä on taas ohjelmaa näin hyvin minulle, koska pääni ei ole suunniteltu kestämään tälläista yksinäisyyttä. Kaikille kotiäideille kyllä kiitokset, (kiitos äiti), siitä miten jaksaa olla päivät aikalailla yksin pienten lasten kanssa. (Luulen itseni kyllä jaksavan, ja haluavan olla aika paljon kotona lasten kanssa. Sitten tulevaisuudessa ehkä.) Mutta parivuotiaan "vieraan" lapsen kanssa hengailu on välillä sosiaalisesti turhauttavaa.

Koti-ikävä lääkkeiksi napsin täällä Fazerin sinistä ja panttereita, (nameja en ole muuten napsinut liikaa, koska brittikarkit ovat vaan niin pahoja) nyt taidan mennä lukemaan Sukeltaja- ja Suomen kuvalehteä. (Tai sitten Voguen helmikuun numeroa.)