Minä tulen kohta taas Suomeen.. Tasan 15 päivän kuluttua siis. Ihanaa! mutta tajusin juuri, että minulle jää kyllä ikävä tätäkin paikkaa, ihmisiä ja Norwichia. Nyt voisin analysoida tätä 6 kuukauden taukoa, niin että se on "toiminut" (mikä tarkoittaa taukoa koulusta ja Suomesta, no oikeastaan kaikesta siitä minkä keskellä olen elänyt 19 vuotta). 

(kuulostinpa elämänivihaajalta mielestäni)

Täsmennetään vielä ajatuksia siis. Halu kokeilla jotain uutta, eikä jäädä paikalleen tallaamaan samaa elämää, lähteä pois hetkeksi, kun siihen on mahdollisuus. "Virkistyä" ensivuotta varten. Ja todellakin olen tullut tyytyväisemmäksi omaan elämääni Suomessa, perheeseen, kavereihin ja muuhunkin. Tärkeintä kuitenkin on, että minun sisälläni on herännyt tarve saada lukea biologiaa ja tehdä töitä sen eteen, jotta sinne pääsisi. Eli kaikkien vammavalittelukirjoituksien jälkipuheeksi; en kadu sekunttiakaan lähtöäni tänne, enkä vaihtaisi tätä aikaa mistään hinnasta pois. Esimerkiksi avannossa käymisessä parasta on tunne pulahduksen jälkeen. Ennen kun menee veteen jännittää pikkasen kylmää vettä, mutta vedessäkään ei ole niin paha olla loppujen lopuksi. Silti tunne pulahduksen jälkeen on paras.

Ylihuomenna taas vieraita kylään, äiti saapuu Irmelin kanssa hakemaan tavarani Suomeen (ehkä myös moikkaamaan minua). Toivotaan vaan että saan tiistain vapaaksi, niin kuin alustavasti kuulemma onkin.