Ulkona on hirmuisen ikävä ja kylmä sää, vesi sataa vaakasuoraan, eikä pisarina vaan suihkuna. Onnea vaan täälläpäin kiertäville ristinkantajille, mutta ei sen varmaan kuulukaan olla helppo kävely. Minun ajatukset ovat tällä hetkellä eniten päivämäärässä 31.3. jolloin jätän nämä kuviot ja saavun Suomeen. Olen jo kertaalleen koepakannut (jätän sen koepakkailun siihen, en jaksa purkaa kamoja kunnolla kuitenkaan) ja tämän hetkisten fiilisten mukaan kaikki kamat mahtuisivat mukaan. Ei se kuitenkaan ehkä fiiliksistä ole kiinni, mutta tilaa on runsahkosti. 23 kiloa saan laittaa ruumaan, ja nyt huolettaakin, kun en osaa arvioida yhtään paljonko 23 kiloa oikein on. Painava laukku kuitenkin on, ihan oikeasti painava.
Ensi viikollekin on jo ohjelmaa, varmaankaan en montaa päivää ole vapaana, mutta Burham marketille ollaan Mandyn kanssa menossa (hattu ostoksille). Siinä se varmaan menee, tai meneekin, 10 päivää on silmänräpäys. Vaikka kuinka toistankin sitä tässä, en vielä käsitä sitä oikein, että olen lähdössä täältä aivan kohta. Kira on Afrikassa, Gambiassa tai jossain, kaksi viikkoa viettää siellä kaverinsa kanssa. Itselleni siitä toteuttamisintoa Grönlannin reissulle, se pahus maksaisi vain omaisuuden. Sen haluan kyllä toteuttaa tässä muutaman vuoden sisään (enoni siis asuu Grönlannissa, mutta muutenkin se olisi paikka joka olisi kiva nähdä). Riikan kanssa pohdittiin mitä matkustukselle käy muutamassa vuosikymmenessä. Paljon mahdollista on, että lentoliikenne loppuisi lähes kokonaan, ainakin turistiliikenne lakkaisi. Lentokoneet ovat niin mahdottoman epäekologisia, ja jotain rajuja juttuja on tehtävä tuon ilmastonmuutoksen kanssa. Ehkä purjeveneiden aikakausi palaa, mitä tapahtuukin, meidän lapsillamme on mahdollisesti paljon huonommat mahdollisuudet kiertää maailmaa kuin meillä. Siispä vielä kun matkustus on mahdollista, parasta kiertää paljon maailmaa, että on tarinoita kertoa lapsille ja lapsenlapsille.
Kommentit