Lukuaikaa siis enää viikko jäljellä. Ajatus tuntuu samalla todella ihanalta, tätä kun on jo jauhettu tovi, samalla se tuntuu kammottavalta. En tunne vieläkään oloani varmaksi tietojeni suhteen.

Simuloitu pääsykoe valmennuskurssilla taisi mennä kurssin keskiarvoon nähde todella hyvin, noin 40 ihmisestä minulla oli neljänneksi parhaat pisteet (jee, leijutaan vielä hetki). Kummallista tuloksessa on, etten tunne itseäni yhtään viisaammaksi tuolla tiedolla, ennemmin ihmettelen miten muut voivat olla minua "tyhmempiä". Ehkä epävarmuutta tähän tuo vielä se, että olen vain harvoin pärjännyt luokassa hyvin, Olarin oppilaat kun eivät aivan B-luokkaisia tietotaitonsa perusteella olleet.

Kuten useat varmasti tietävät, biologia on ollut urani aivan alakoulu ikäisestä,  taisin kahdeksan vuotiaan äidilleni kertoa että isona minusta tulee kasvitieteellisen puutarhan identiteetti.

Torstaina kuitenkin on koitokseni, ja juhannuksen tienoilla tulokset, niitä odotellessa.....