Huomenna taas yllärivapaa tiedossa, nyt ei haittaa yhtään sellainen, koska suunnitelmana säästää rahaa Lontoota varten. Siispä huominen on tulee olemaan "reipas päivä", eli pesen aamusta pyykkiä, laitan B&B:n huoneet valmiiksi, käyn ostamassa markkinoilta leipää sekä kävelyllä ottamassa valokuvia maaseudusta. Ja jos olen tarpeeksi varhain liikkeellä, yritän kokeilla pistäytyä meidän kylän kirkossa, jonka olemassa oloon olen havahtunut vasta tämän vuoden puolella.. Eli huomisesta tulee vapaa päivä, jolloin teen kaikkea mitä olen halunnut tehdä, mutta en ole kokenut täysin vapaa päivän arvoiseksi. (Selvääkö..?) Illalla kunnon sitten  lukurupeama ja kotikuntopiiri.

Pidetään tätä yllärivapaan käytön hypoteesina, huomenna sitten testataan käytännössä miten reipas osaan ja haluan olla. :)
Huomenna pitää myös laittaa Kohinan ilmottautuminen, sen pitää olla kuun loppuun jo Suomessa, hui.. Melkein harmittelin tuota Kohinalle pestiin lupautumista, varsinkin kun tajusin että joudun silti maksamaan siitä (;D) ja kun sukellusseuralta tuli mailia seuran sukellusleiristä Ahvenanmaalla samaan aikaan. Laitettuani hinnat vertailuun en viitsinyt harmitella enempää, 16 päivää Kohinalla on Ahvenanmaan 9 päivän reissua yli kaksikertaa halvempi.. Pitää yrittää käydä siis kesällä sukeltamassa paljon ilman leiriä (ja tehdä paljon töitä, että olisi laittaa rahaa säästöön opiskelujakin varten).

Se ei tule varmaan olemaan ongelma, niin kauan kuin töitä löytyy. Vaikka saatankin olla laiska, pidän työnteosta, ja ansaittu raha tuntuu aina enemmän omalta kuin lahjana saatu. Eilen illalla Mandylla oli kantisten kanssa keskustelu nuorten työnteosta, miten heidän aikana raha piti ansaita kovalla työllä ja mitään ei saanut ilmaiseksi. Minulla oli kovin hauskaa kuunnellessani keskustelua; se miten he "halveksivat" nuorten työmoraalia oli niin ristiriidassa heidän käyttäytymisen nuorten kanssa. Jotkut lukiani ovat saattaneet kuulla Mandyn politiikasta lapsensa kasvatuksen suhteen, hänelle on tärkeämpää että tyttärensä saa kaiken mitä voi vain kuvitella, uhraten siten vapaa-aikansa ansaitakseen tarpeeksi taatakseen tämän.

Kun tämä tyttö sitten tottuu siihen, että äiti työskentelee "perse ruvella" (lainatakseni J-P Lehtosen "mitä ilmaisuja ei pidä käyttää YO-kokeissa esimerkkiä), miten hän oppii rahan arvon itse, tai miten hän oppii tekemään työtä. Olen todella huono selittämään, mutta se miten nämä britit kauhistelevat lopputulosta, mutta eivät ymmärrä missä se vika piilee, on jännittävää. En tiedä tulenko omien lapsieni kohdalla muuttamaan ajatuksiani, mutta tässä vaiheessa sanoisin, että haluan kasvattaa lapseni niin, että voin olla ylpeä heistä, haluan että he oppivat työn arvon, osaavat käyttäytyä yms. Väittäisin että takasin "kovemmalla" kasvatuksella aika paljon paremman elämän jälkeläisilleni, kuin hemmottelemalla heidät. (Kuulostaa omassa korvassani aivan naurettava edes ajatella tälläistä vertausta, mutta kauhukseni väitän, että liian monet täällä eivät ole kanssani samaa mieltä.) Jo se kertoo mielestäni (ainakin tämän kyseisen perheen) periaatteesta lastenkasvatuksessa, että heidän mielestään heidän tyttärensä itkee normaalia lasta vähemmän, joten hän on helppo tapaus. Tämä "harvinainen" itkemättömyys johtuu taas käytännössä vain siitä, että vanhemmat poistaa kaikki itkemisen aiheet. (Eli ei itke mielestäni yhtään sen vähempää kuin tavallinen kaksi vuotias, en kyllä väittäisi itkevän enempääkään (:  )

Ajatukseni juoksevat jälleen hallitsemattomasti, piti nimittäin kertoa siitä, miten nämä paikalliset nuoret ansaitsevat moitteet. (Väitän nimittäin, että 18 vuotiaiden pitäisi jo itsekin tajuta tehdä työtä kunnolla, kasvatuksesta viis.) Monestikohan tämänkin kirjoituksen aikana olen hehkuttanut olevani laiska, (ainakin suomalaiselta näkökannalta, tai vähintäänkin verratessani itseäni Ninniin) mutta olen niin törkeentosipaljon tehokaampi, kuin muut pubin nuoret. Ja vaatimustasoni asioiden suhteen on "korkeampi", esimerkiksi talon pikku "vikojen" suhteen. (Tämän isä on opettanut minulle.) Se miten seinät on maalattu vain kertaalleen, epätasaisesti vielä kaiken lisäksi, antaa minulle kylmiä väreitä. Se miten kylppärissä ei ole listoja, tai muovimatto on todella huonosti asennettu, sekä monet muut pikku jutut.. Meidän isä ei kehtaisi asua meillä, jos niin moni pikkujuttu olisi rempallaan. Enkä usko tuntevani montaa ihmistä (Suomesta) joka pystyisi.

Tästä päästiinkin sitten aiheeseen hyvin, jota olen pohtinut tässä muutaman päivän.; eli pikku juttuja joita kaipaan Suomesta.

1. Hanavesi: Vihdin kammottava kloorivesi tuntuu nyt vain kaukaiselta unelta, joululta kuitenkin muistan miten pehmeää se oli. Täällä vesi on todella kalkkipitoista (johtuu tästä alueesta kuulemma), kloorattua (reippaammin kuin Vihdissä jopa) sekä sinne sekaan on tungettu kaupan päälle kivennäisaineita ja joitan yhdisteitä, jotka ovat hyväksi hampaille (en millään usko tähän, niin monella paikallisella on huonot hampaat).

2. Tiskiharjat: itselläni on tälläinen huoneessani, mutta vessan pienessä lavuaarissa se ei pääse oikeuteensa. Kunnolla kun pääsen tiskaamaan, joudun käyttämään sientä. (Taas kylmiä väreitä.)

3. Vessapaperi: tästä ei varmaan ole tarvetta selittää enempää.

Jännä (no ehkä ihan loogista) miten alkaa kaipaamaan ihan kummallisia juttuja näin muualla ollessa. Ja jännintä on miten omaa kotimaataan ja kotimaansa tapoja alkaa arvostamaan täällä. Pienenä pidin itseäni "maaliman kansalaisena", en osannut kuvitella itseäni vain suomalaisena. Vielä lukiossa olin eurooppalainen ensin, sitten vasta suomalainen. Mutta tämä oli vain pelkkiä mielikuvia maailmasta, vaikka  vieläkin haluan lähteä seilailemaan maailman merille, täällä ollessani Suomesta on tullut Kotini ja minusta on tullut Suomalainen. (Ainakin melkein, olen lähes täysin ylpeä suomalaisuudestani, vielä vähän kammoksun itseni rinnastamista suomalaisen stereotypia suomalaiseen, mutta en usko että menee kauaakaan kun pääsen tästä vaivasta eroon:D monella on ollut varmasti tämä sama fobia, siihen taitaa auttaa vain vanhemmaksi ja viisaammaksi kasvaminen, tai ihan vain maailmankuvan laajentaminen.) Mutta onneksi olen vielä niin nuori, että minulla saa olla hölmöjä päähän pinttymiä.

Tämän hetkisestä väsymys-asteestani; kuvittelin hetken että olin unohtanut täysin Ninni 18- vuotis syntymäpäivät. (Hän on siis sisareni, joka täyttää 17 ensi toukokuussa.) Ninni muuten, jos luet tätä, muistuta minua, että minun pitää lukea sinulle yksi hemulitarina kun nähdään.. (Tai viimeistään kun tulen kotiin.)